Tehtävän luonti


Tilitoimistolla on toistuvien tehtävien lisäksi tarve käsitellä yksittäisiä tehtäviä, esimerkiksi asiakkaalta tulleita palvelupyyntöjä, asiakkaan konsultointihankkeeseen liittyviä tehtäviä tai oman toiminnan kehittämiseen tai järjestelmien päivitykseen liittyviä tehtäviä.


Yksittäinen tehtävä on ValueFramessa aivan samanlainen kuin toistuva tehtävä, ainoa ero on, että sillä ei ole kytköstä tehtäväperusteeseen. Kaikkia tehtäviä voidaan käsitellä ja seurata samalla tavalla.


Yksittäisiä tehtäviä voi luoda seuraavilla tavoilla:


Päävalikon kohdassa Tehtävät – Uusi tehtävä


Ainoat pakolliset tiedot ovat tehtävän otsikko ja palvelu, koska tehtävän perustaminen on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi. Tallennuksen jälkeen tehtävälle voidaan antaa kommentteja ja siihen voidaan liittää tiedostoja.


Tehtäväyhteenvedon erittely:


Tehtäväyhteenvedon erittelyllä voidaan klikata Plus-merkkiä jolloin voidaan luoda uusi tehtävä. Tässä tapauksessa palvelukin on valmiiksi valittuna.


Yksittäisen tehtävän kopiointi


Yksittäinen jo olemassa oleva tehtävä on mahdollista kopioida itse tehtävällä painamalla "kopioi". Tehtävän kopioinnista on kerrottu enemmän omassa ohjeessa täällä.



Tehtävien tarkempi käsittely


Vaikka tilitoimistojen tyypilliset tehtävät ovat toistuvia tai yksittäisiä asioita, jotka tehdään ripeästi ja kuitataan järjestelmässä tehdyksi nappia painamalla, voi tehtäviin liittyä myös yksityiskohtaisempaa käsittelyä. Alla on kuvattu esimerkinomaisesti tehtäväkäsittelyn muita ominaisuuksia.


Tehtävän kommentointi


Käyttäjä voi lisätä tehtävälle kommentin itse tehtävällä:



Kommentteja voi lisätä myös tehtävähaussa klikkaamalla kommentti-kuvaketta:




Tiedostojen lisäys tehtävälle


Tehtävälle voidaan lisätä tiedostoja tehtävällä tai tehtävähaussa. 


Tehtävällä tiedoston lisäys:


 


Tehtävän työlista


Tehtävälle voidaan laatia työlista, joka nimensä mukaisesti listaa tehtävässä tehdyt työt.



Työlistalle on helppo luoda töitä kirjoittamalla ”uusi työ” – kenttään ja painamalla enteriä. Töitä voidaan siirtää haluttuun järjestykseen raahaamalla haluttu rivi uuteen paikkaan toimintonäppäimestä (harmaalla pohjalla oleva kolmio vasemmalla).


Työt voidaan klikata tehdyksi klikkaamalla punaista ympyrää oikealla ja vastaavasti takaisin tekemättömäksi klikkaamalla vihreää symbolia.



Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Pahoittelut, että emme voineet auttaa. Anna palautetta, jotta voimme parantaa tätä artikkelia.