Työaika




  • Työajan määrittämistä kehitetty siten, että työntekijälle voidaan valita, mitkä viikonpäivistä ovat hänen työpäiviään. Esim. osa-aikaiselle työntekijälle työpäiviksi voidaan asettaa päivät ma-to tai arkipyhämaalle voidaan asettaa viikoittaisiksi työpäiviksi su-to.

  • Korjattu virhetilanne, jossa kululaskulle oli mahdollista tallentaa kulurivi ilman kappalemäärää.


Tuntikirjaus



  • Tehty suorituskykyparannuksia tuntikirjauksen tallennuksessa ja muokkauksessa.

  • Korjattu virhetilanne viikkonäkymässä, jossa hyväksyttyjen tuntikirjausten kestoa oli mahdollista muokata.

  • Korjattu virhetilanne, jossa kuitatun tuntikirjauksen tiedoista ei poistunut kuittausaikaleimaa, vaikka kirjaus palautettiin korjaukseen.


Taloushallinnon liittymät



  • Kehitetty Netvisor-liittymää siten, että jatkossa käyttöliittymän kautta tuntikirjauksilta voidaan poistaa Netvisor-siirtomerkintä. Jatkossa myös Netvisor-virheilmoitukset päättyvät, kun siirtovirheeseen jääneiltä tuntikirjauksilta, matkalaskuilta ja laskuilta poistetaan siirtomerkintä.


Laskutus



  • Määritetty Projektin Laskun Teko -näkymään oletukseksi, että myynnit haetaan valitun aikarajauksen mukaan.


Raportointi



Resursointi



Projektinhallinta



  • Parannettu käyttöoikeustarkastelua lisättäessä resursointia osaprojektin tiedoissa.

  • Parannettu emo-tytärosaprojektien liitoksien tarkastelua näitä tietoja tallentaessa.

  • Lisätty projektin tietoihin erillinen näkymä emo-ja tytärosaprojekteista.


Hinnasto



  • Korjattu virhetilanne, jossa henkilökohtaisen hinnan poistaminen hinnastolta ei onnistunut.


Tehtävät



  • Korjattu tehtävähaun virhetilanne, jonka vuoksi tehtävän statusta ei voinut muuttaa.



Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Pahoittelut, että emme voineet auttaa. Anna palautetta, jotta voimme parantaa tätä artikkelia.