Projektinhallinta



  • Tehty korjaus projektin kopioinnin yhteydessä esiintyneeseen hitauteen.

  • Kehitetty projektin kopiointia siten, että kopioinnin yhteydessä voidaan valita mitkä osaprojektin myynnit ja jatkuvaislaskutteiset myyntirivit kopioidaan.

  • Lisätty projektin kopiointiin mukaan myös osaprojektin tyypin sekä projektin Sijainti-kentän kopiointi.


Tuntikirjaus




  • Tuntikirjausnäkymän pikkukalenterissa näytetään jatkossa nollat sellaisten päivien kohdalla, joilla on kirjauksia, mutta jotka eivät kasvata saldoa. Mikäli kirjauksia ei ole ollenkaan, päivän kohdalla ei näytetä mitään lukua.

  • Korjattu virhetilanne tuntikirjauksen viikkonäkymässä, jossa tuntikirjauksen palkkalaji muuttui lisättäessä uutta tuntikirjausta.

  • Muokattu Tuntien avauspyyntö käyttäjältä -sähköpostin linkkiä siten, että jatkossa ohjataan vanhan tuntikirjausnäkymän sijasta uuteen tuntikirjausnäkymään. 


Google kalenterisynkronointi



Tehtäväkäsittely



  • Muokattu toistuvien tehtävien luontia siten, että tehtävät voidaan luoda kuluvasta päivästä maksimissaan 1 vuoden verran eteenpäin.


Taloushallinnon liittymät



  • Korjattu virhetilanne Netvisorin ostolaskujen tuonnissa, jossa käyttäjä sai virheviestin "Kirjanpidon tili puuttuu vastaavuustaulukosta". 

  • Muokattu Netvisorin laskutusliittymää siten, että laskulle tallennettua asiakkaan osoitetta ei viedä asiakkaan tietoihin Netvisoriin, vaan asiakkaan osoitemuutokset tulee aina tehdä ValueFramessa asiakkaan tietoihin, josta muutokset siirtyvät asiakkaan tietoihin myös Netvisoriin.

  • Korjattu Netvisor reskontraliittymässä ilmennyt virhetilanne, jossa laskujen siirto jäi virheeseen ilmoituksella "Annetulla nimellä löytyi useampi tuoteryhmä".

  • Muutettu Netvisorin ostolaskujen tuontia siten, että vain siirtonäkymään siirretyt ostot tuodaan ValueFrameen ostolle määritellyin jälleenlaskutustiedoin. Näin ollen koko ostolaskua ei ole enää jatkossa pakko käsitellä kerralla vaan voidaan tuoda vain halutut rivit kerrallaan siirrossa eikä käsiteltyjen rivien mukana tuoda vain ostoiksi loppuja rivejä kuten aiemmin.


Osatuloutus



Raportointi



  • Korjattu virhetilanteet tapahtumaraportilla, jossa tuntikirjaukselle ei saanut vaihdettua työvaihetta ja jossa tuntikirjauksen siirto toiselle osaprojektille poisti työvaiheen.

  • Korjattu virhetilanne tapahtumaraportin Excel-viennissä, jossa vienti kaatui virheilmoitukseen "Internal server error".


Henkilöstöhallinto



  • Parannettu henkilöhaun tietoturvaa tekemällä taustalla tapahtuvaan logiikkaan kehitystä, jotta ylimääräisiä tietoja ei haeta taustalla toiminnon latautuessa.


Etusivu



  • Muokattu widgetien Päivitä-painikkeen toiminnallisuutta siten, että painiketta ei voi klikata tuplana tai widgetin latauksen ollessa kesken.

  • Korjattu virhetilanne, jossa käyttäjä sai etusivulla virheilmoituksen "Internal server error". Virheilmoitus johtui siitä, että Suosikit-valikkoon oli lisätty sellainen linkki, jota ei ole enää valikossa.



Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Pahoittelut, että emme voineet auttaa. Anna palautetta, jotta voimme parantaa tätä artikkelia.